Nautin maallisista asioista nykyisin enemmän kun olen maadoittuneempi kehooni. Pelkästään se, että tuntee jalkapohjien oikeasti koskevan maata (eikä dissoa), on ihana kokemus ja nautin suunnattomasti sen tuomasta turvallisuuden tunteesta. Ikävä kyllä melko harvoin edelleenkään tunnen tuota tuntemusta ja olen tuskin kehossani, vaikkakaan en enää ole se "kehoton tietoisuus" minkälaiseksi kuvailin oloani kymmenisen vuotta sitten.
Elän tosiaan tavallaan pääni sisällä edelleen lapsuuskodissa, vaikka näkisinkin tietysti silmilläni, että en siellä ole. Alitajuisesti tämä on edelleen lapsuuskotini ja kotini on huoneeni ja tuo ovi saattaa milloin tahansa avautua ja joku astua sisään pahoinpitelemään. Nyt ymmärrän paremmin, että tuo ovi ei enää avaudu tuosta vain. Se pysyy lukittuna.
Piirsin taas vähän jotakin. Vain pikaisia luonnoksia. En osaa piirtää muotokuvia taikka itseäni mutta tuossa piirroksessa olen kai minä ja minulla on siinä se isän hymy. Naisen vartaloa tykkään piirtää. Vaikka ehkä vieläkin enemmän nautin piirtää kaikkea groteskia pikemminkin kuin kauneutta. Tuo piirros edustaa jotakin josta en ole aivan varma itsekään, mitä... Ehkä syntinen puoleni. Ehkä käännän tuon inhottavan hymyn hyväksi asiaksi kun piirrän sen kasvoilleni hienona. Ehkä se symboloi sitä että olen voittanut isän ja tuon isän hymyn.
Lapsena ja teininä rakastin piirtää eläimiä. En piirtänyt ihmisiä lainkaan, en tykännyt piirtää ihmisiä ollenkaan, kunnes väkisin opettelin. Nykyään aika harvoin tykkään piirtää eläimiä vaikka anthroja piirrän edelleen välillä. Piirsin pitkästä aikaa koiran, joita piirtelin varsinkin paljon, ja päiväkoti-ikäisenä kissoja. Minulla oli tosiaan kotisivut teininä ja olin koiraeläinpiirtäjiä. Ne olivat käsittääkseni ihan suositut kotisivut koiraeläinpiirtäjäpiireissä ja vieraskirjaan tuli paljon viestejä. Olin se luokan paras piirtäjä vielä silloin. Ikävä kyllä näitä kotisivuja ei enää voi löytää. Olin silloin nimimerkillä Animal tai Animal92. Fanitin eläimiä. Selvisin traumoistani uppoutumalla eläinpiirroksiin ja muihin eläinaiheisiin asioihin. Halusin kovasti myös oman koiran kaveriksi ja kumppaniksi. Minulla ei vieläkään ole ollut omaa koiraa, vaikka se on suurimpia haaveitani ollut. En ole valmis siihen.
En enää ole niin turri (eli furry, googleta jos et tiedä termiä) kuin aiemmin enkä myöskään niin spirituaalinen. Turriuteni ja spirituaalisuuteni on voimakkaasti yhteydessä mielenterveysongelmiini joista olen pääsemässä yli joten nuo selviytymiskeinot alkavat tippua hiljalleen pois ja alan päästä yli niistä, jos se on ollut minussa jotakin mikä liittyy häiriintyneisyyteeni. En ole niin psyykkisesti sairas enää mitä olen ollut ja anthro-hahmot eivät vedä enää niin paljoa puoleensa ja ajattelen loogisemmin mitä kautta kaikki spirituaalinen alkaa tuntua hulluudelta ja humpuukilta. Tiede on alkanut enemmän kiehtoa kuin spirituaalisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti