Tällainen ajatus äkillisesti kumpusi jostakin päähäni. Olen vain aika epätoivoinen kirjaprojektini suhteen. Pelkään, ettei se koskaan voi toteutua. Miten voisinkaan kirjoittaa sen? Jos minua pidetään joko hulluna taikka huijarina? Jos tekijät eivät ikinä tunnusta? Luulen, että minusta on vuotanut nettiin jotakin kuvamateriaalia, mutta en tiedä, onko sitä enää löydettävissä. Muistelen, että minua on kuvattu hyväksikäyttötilanteissa, mutta voi olla ettei tuota kuvamateriaalia ole missään todisteena. En yhtään tiedä miten voisin todistaa että tämä kaikki on totta. Tilanne vaikuttaa siltä osin epätoivoiselta.
Voin tietysti mielenterveydellisesti edelleen toipua. Voin saavuttaa terveyden, ilon ja rakkauden, sitä ei minulta viedä pois. Mutta olisin todella surullinen jos kirjaa ei koskaan tulisi. Se antaisi toivon mukaan ihmisille niin paljon. Se ei kuitenkaan ole tämän hetken murhe. Ehkä asiat järjestyvät vielä. Ehkä jollakin tavalla kirja tulee kirjoitetuksi.
Nyt tässä hiljattain on tapahtunut kaksi asiaa, hyvä sekä huono asia. Hyvä asia on se että alan luottamaan että täällä kotonani on ihan turvallista. Saan olla rauhassa. Huono asia taas se että telepatia-harhani alkaa taas ottaa vahvemmin otteen minusta. Varsinkin juuri herättyäni se on voimakkaana läsnä. Yleensä se onneksi päivän mittaan vähän rauhoittuu. Voisin kuvailla harhojani joita minulla on ollut.
Uskon ja pelkään, että kykenen välittämään ihmisille telepaattisia viestejä. Että voin vaikuttaa omalla tunnetilallani yleiseen ilmapiiriin. Uskomukseen liittyy se, että silloin kun uskon että se on totta, sitä tapahtuu. Tämä uskomus merkittävästi häiritsee elämääni. Voin vain toivoa, että vielä vapaudun siitä. Minulla on ollut muitakin harhoja jotka sillä hetkellä ovat tuntuneet täysin todelta vaikka myöhemmin vasta olen ymmärtänyt että kuvittelin vain, joten voin vain toivoa, että tämä telepaattisuus on yksi näistä harhoista.
Kyllä, olen skitsofreenikko. Myönnän sen kyllä. Kenenkään ei tarvitse enää tulla pätemään sillä (eikä se päteminen ole kovin reilua, aivan kuin ei muutenkin jo olisi tarpeeksi vaikeaa). Se on nyt vain lohdullinen ajatus. Että pelkään turhaan. Yritän vakuutella sitä itselleni.
Nyt saan uskaltaa tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Mitä hyötyä lukoista olisi jos kuka tahansa voisi tuosta vain teetättää avaimen tänne? Ei siinä ole järkeä. Mutta pelko ei kuuntele järkeä. Se pelko mikä estää tuudittautumasta turvallisuuteen koska niin monta vuotta olen ollut vaarassa. Taidan soittaa kriisipuhelimeen ja jutella siellä. Nyt on turvallista tuudittautua turvallisuuden tunteeseen eikä se turvallisuus ole valheellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti