Haluan kirjoittaa teille kaikille nyt erityisesti jotka olette alamaissa, masentuneita, kärsitte erilaisista mielenterveysongelmista taikka vaikkapa stressistä tai menetyksestä. Kaikille teille, jotka ette näe toivoa elämässänne.
Puhun aina toivosta. Että toivon ja positiivisen ajattelun voimalla tehdään ihmeitä, noustaan niin syvistä syövereistä ylös, joista ylös nouseminen on suuri ihme. Tiedän sen, että vaikka sinusta tuntuisi että kamppailet helvetissä, kärsimykselle ei ole rajoja. Voi olla, että et tiedä helvetistä mitään. Joku toinen kärsii enemmän.
Tietysti kärsimys on kai suhteellista. Sellainen asia joka rikkoo jonkun toisen palasiksi, on jotakin josta toinen pääsee helposti ylös. Meidän temperamenttimme ja resilienssimme ovat erilaiset eri ihmisillä. Mutta meitä yhdistää se että tarvitsemme toivoa.
Minulla on ystävä josta en häntä kunnioittaakseni kerro enempää kuin sen että hänen helvettinsä on selvästi pahempi kuin minun. Hän ei näe mitään toivoa, ja jopa minun on hyvin hankala lohduttaa häntä. En suoraan sanottuna tiedä mitä ajatella, jos ihmisen tilanne on niin toivoton että koko loppuelämäksi on tuomittu kärsimään. Valitettavasti näin monen kohdalla on. Silloin yleensä vain kiukuttelen elämän epäreiluutta. Silloin ei voi tehdä mitään muuta kuin tukea henkilöä parhaansa mukaan, muistuttaa hänelle, että välittää. En vielä ole keksinyt, miten voisi löytää toivoa täysin toivottomassa tilanteessa? Miten pelastaa joku, joka haluaa joka päivä kuolla, ja tällaista tilannetta jatkuu vuodesta toiseen? Elämä on epäreilua. Siksikin meidän pitäisi aina muistaa olla enkeleitä toisillemme, ettei kukaan vajoaisi niin syvälle tuskaan, että kuolema vaikuttaa olevan ainut tie pois.
Toivon sydämestäni, että vaikka olisi kuinka hirveä trauma tai lukemattomia traumoja, suurimmalla osalla olisi toivoa vielä nauttia elämästä. Haluaisin lohduttaa sinua, lukijani, että se on mahdollista. Tuskallinen tie, mutta erittäin palkitseva. Haluaisin muistuttaa, vaikka en tunne sinua, en tahdo, että riistät henkesi. Joku varmasti välittää. Jos harkitset sellaista, pyydä heti apua. Apua on kyllä saatavilla, kriisipuhelimia on ja itse välillä soitan ilmaiseen 24/7 päivystävään kriisipuhelimeen. Joskus sinnekin on vaikeaa soittaa. Mitä sanoisin? Ongelmani ovat toisinaan niin pahoja että tuntuu ettei niistä voi edes siellä puhua. Nämä ovat itselleni toivottomia hetkiä. Jos olisi joku, jolle soittaa aina, puhua kaikesta ja joku lohduttamassa, edistyisin paljon nopeammin. Valitettavasti aina ketään ei ole. Siksikin kirjoitan nyt tätä tekstiä. Ehkä tämä on juuri sinulle se tsemppaava, lohduttava henkilö, jollaista tarvitset.
Itselläni on ollut lukuisia erilaisia mielenterveysongelmia. Olin syvästi masentunut jo varhaislapsuudessa ja halusin kuolla kuusivuotiaana. Ja mahdollisesti yrittänytkin itsemurhaa. Ja tässä edelleen ollaan. Ei terveenä, ei täydellistä elämää eläen, ajoittain todella paljon kärsien, mutta toiveikkaana. Ja välillä juurikin pahimmasta tuskastani kumpuaa kaikista herkistävimmät, koskettavimmat ja kauniimmat hetket. Kun jokin lukko avautuu ja itken ja kuuntelen hyvää musiikkia, olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen. Ihan kaikesta. Kuolema on opettanut arvostamaan elämää, pelko tehnyt minusta rohkeamman, suru saa iloiseksi - esimerkkinä se tunne kun tuskallisen yön jälkeen pääsee puhumaan jollekulle ja on vain niin ihana nähdä ihmistä ja jutella. Hymyni on leveä ja osaan arvostaa sitä, että saa vaihtaa muutaman sanan vaikkapa naapurin kanssa. Rumuus johtaa kauneuteen. Kolikolla on kääntöpuolensa. Asennoidun asiaan näin; vaikka mitä esteitä tulisi elämään, voitan ne. Pääsen yli. Ajattelen, että mitkä asiat ovat hyvin. Sinullakin on varmasti jotain hyvää elämässä. Pidä siitä kynsin hampain kiinni. Vaikket heti keksisi, mitä, jotakin on. Ne voivat olla mitättömän tuntuisia asioita. Lopulta juurikin ne pienet asiat ovat lopulta suuria asioita.
Suosittelen kaikille päiväkirjan pitämistä. Sinne voi jäsennellä ajatuksiaan, piirtää, mitä tahansa. Se on ystävä joka on aina sinun puolellasi.
Annan yhden hyvän vinkin; eka rohkea askel. Jos sinulla on jokin ongelma josta haluat eroon, tee ensimmäisenä päätös. Nyt tahdon tästä asiasta eroon. Sitten tee suunnitelma, miten päästä siitä eroon. Jos se ei vielä onnistu, lohduttaudu sillä, että vaikka nyt et onnistuisi, tulet vielä onnistumaan. Luota siihen. Et kärsi tästä lopun elämääsi (ellei tilanne sitten ole vaikkapa vaikea vammautuminen). Älä stressaa liikaa ja anna itsellesi aikaa. Toivoa on.
Minä tein seitsemäntoistavuotiaana päätöksen korjata kaikki epäkohdat elämässäni. Ehkäpä sinunkin kannattaa tehdä tällainen päätös ja pitäytyä siinä. Itselleni se oli silloin sellainen herätys että päätös piti.
Rakasta itseäsi. Kuka tahansa oletkaan, ansaitset rakkautta. Ansaitset sen että olet hyvä itseäsi kohtaan. Olet tärkeä. Olet kaunis. Olet persoona jollaista ei toista ole. Siksi olet ainutlaatuinen. Ja ansaitset elää.
Jos et osaa rakastaa itseäsi, kokeile vaikkapa tehdä miellekartta itsestäsi. Kirjoita ensin nimesi ja ympärille kaikki asiat joista itsessäsi pidät tai kehuja joita muilta olet kuullut. Oman kokemukseni mukaan itsetuntemus on tärkeintä itsensä rakastamisessa. Kun tiedät, kuka olet, ja tunnet että olet oma itsesi, rakastat itseäsi. Tai ainakin minä rakastun itseeni aina silloin kun koen olevani se, joka olen, ja joka haluan olla. Jokin merkittävä ihmissuhde voi olla tarpeellinen mutta ei ehkä välttämättömyys siihen että rakastuu itseensä. Se ainakin varmasti helpottaa prosessia. Itselleni se oli exä. Mutta puolet työstä tein itse. Istuin puiston penkillä ja koin pysäyttävän oivalluksen; olen oppinut rakastamaan itseäni vaikka kukaan ei rakastanut minua.
Voit tehdä vaikkapa jotakin symbolista kuten ostaa kynttilän. Ostin itse joskus rankkoina aikoina kahvilasta enkelikynttilän. Laitoin sen palamaan ja liitin siihen ajatuksen että se suojelee minua. Sen pelkän kynttilän avulla kykenin vähän rentoutumaan. Voit kirjoittaa kirjeen itsellesi. Voit kirjoittaa kirjeen läheisellesi. Voit piirtää kuvia itsestäsi joihin heijastella omaa sisintäsi tai ulkonäköä, kummin päin vain haluat. Keinoja on vaikka mitä kun niitä lähtee pohtimaan.
Ota päivä kerrallaan. Ei mitään kiirettä. Itse mieluiten pitäydyn tässä hetkessä kun mietin sitä miten monta vuotta varmasti menee eheytymiseen. En vajoa epätoivoon. Kun luot tästä hetkestä niin hyvän kuin se nyt voi vain olla, luot myös tulevaa ja siitä tulevasta parempaa kuin jos nyt voivottelisit sitä miten mistään ei koskaan tule mitään. Juuri siksi, pidä kiinni toivosta.
Haluan vain sanoa, helvetistä on portaat taivaaseen. Niiden löytämisessä menee aikansa, mutta kun ne löydät, ilon kyyneleet tulevat silmiisi ja olet kiitollinen, että tiedät mitä helvetti on, ja taivas ei ole mikään itsestäänselvyys. Olet kuin se simpanssi joka vietti noin kolmekymmentä vuotta häkissä ja oli hämmästynyt ja autuas nähdessään auringon, pilvet ja taivaan ensimmäistä kertaa. Joku jollekulle niin itsestään selvä asia on jotakin jota todella osaat arvostaa. Siksi vierailu helvetissä ei aina ole pelkästään huono asia. Se sattuu, tiedän. Mutta aina on joku, joka tietää, miltä sinusta tuntuu. Et kärsi yksin.
Toivon paljon toivoa sinulle, lukijani ja rauhallista joulunaikaa. Ja joulun taikaa!
